Piirikokouksessa käynnistyi Rallyn 2017 valmistelu

Hei ainutlaatuiset IW-ystävät!

Lauantaina 19. maaliskuuta oli piirin 140 kokous Kajaanissa. 14 jäsentä oli paikalla. Aluksi tutustuimme torikauppias Vanni Karjalaisen elämään. ”Vuoden opas 2015” Aila Latipään luoma hahmo kertoili meille hersyvästi paltamolaisen maatalon emännän iloista ja murheista kaupunkireissuineen liki sata vuotta sitten ja aidosti paltamolaisittain.

Varsinaisessa kokouksessa käsiteltiin asioita esityslistan mukaan. Tarun tekemä pöytäkirja on tarkastajilla hyväksyttävänä ja laitetaan se nettiin kaikkien luettavaksi kunhan mämmit on syöty ja munat maalattu. Ei tässä nyt niin hoppu ole.

Piirihallitukseen tulevalle kaudelle saatiin valittua erinomainen joukko naisia. Pääpomona piirissä ensi kaudella on Marika Marttila Oulusta.

Rally 2017 käsiteltiin ja tuumailtiin. Lapland Hotel Oulussa siinä tuomiokirkon vieressä on 14. ja 15.10.2017 meidän kaikkien yhteinen kohtaamispaikkamme. Toivottavasti saamme mahdollisimman paljon väkeä myös muualta osallistumaan.

Hotellista saimme korjatun tarjouksen, kun kävin siellä neuvottelemassa. Majoituksen (2 hh/yö) uusi hinta on 99 €, kun alkuperäisessä oli 143 €. Toisen kokouspäivän hinta putosi 45 eurosta 34 euroon. Päivien lopullista hintaa ei vielä tiedä, kun iltajuhlan hinta ei ole selvillä. Toki muitakin kuluja on hieman. Selvitellään näitä hintoja Ullan kanssa.

Rallyn 2017 teemana on koulu – opiskelu – oppia kaikille esikoulusta ikäihmisiin. Lopullinen otsikko on mietinnässä.

Iltajuhlan paikka on Tietomaa, joka sopii hyvin päivien teemaan. Siellä on mukava liikkua kerroksissa ja tavata muualta tulleita mukavassa ympäristössä. Salon kokouksen palautteessa toivottiin erityisesti mahdollisuutta keskustella kollegojen kanssa. Tietomaan tarjous tulee huhtikuun aikana.

Piirikokouksen päätöksien mukaan kajaanilaiset miettivät Rallyn logoa ja muutoinkin erilaisten esitteiden, kutsujen, esityslistojen jne. ulkonäköä. Saa niitä asioita muutkin miettiä, mutta päävastuu on Kajaanissa.

Raahelaiset hoitavat ilmoittautumiseen liittyvät asiat. Salon oppaiden suunnalta on apua tarjolla.

Oulun väki hoitaa kaikenlaisia juoksevia asioita.

Kuten aikaisemmallakin kerralla jokainen klubi voi kohentaa talouttaan ja myydä haluamiaan tuotteita Rallyn aikana. Yhteiseen pohjattomaan kassaan eli piirin tilille kerätään rahaa järjestämällä arpajaiset. Palkintoja runsaasti kaikilta paikkakunnilta, kiitos.

Erilaisia matkailu yms. -esitteitä voidaan ottaa osallistujille jaettaviin kasseihin ”korvausta” vastaan = firman tuotteita arpajaispalkintoihin , olkoon sitten lahjakortti ravintolaan tai timantteja tms. tarpeellista.

Vielä kerran kiitos kajaanilaisille. Kaikille hyvää kevään odotusta!

Tuula