Puheenjohtaja Sirkka Viitala: ”Voimme johtaa itseämme ja auttaa ystäviämme muutokseen”

Kansainvälinen teema kaudelle 2020-2021 on ”Lead the change”, ”Johda muutosta”

”Vain muutos on pysyvää”, sanoi aikanaan filosofi Herakleitos.

Sirkka Viitala aloitti piirin puheenjohtajana heinäkuun alussa 2020.

Koronapandemia on muuttanut yhteiskuntaa kovasti. Covid-19 -pandemia on lisännyt yksinäisyyttä, taloudellisia vaikeuksia, työttömyyttä, huolta ja hätää monissa perheissä ja yhteisöissä. Yhteisön hädän hetkellä mitataan erilaisten palvelujärjestöjen merkitys. Myös Inner Wheelin merkityksellinen toiminta korostuu ja voimme omalta osaltamme auttaa ahdinkoon joutuneita.
Ystävyysjärjestön merkitys ystävänä korostuu. Tämä aika on haastanut muuttamaan kokous- ja tapaamiskäytäntöjämme. Etäkokoukset ovat tulleet piirissämme tutuiksi. Omaa positiivista asennetta ja motivaatiota uuteen on tarvittu.

Piirihallitus on pitänyt onnistuneesti muutaman etäkokouksen.

Voimme johtaa itseämme ja auttaa ystäviämme muutokseen. Live-tapaamiset ovat erittäin tärkeitä. Muunlaisten keinojen miettiminen toisistamme huolehtimisessa ja aktivoimisessa vaatii luovuutta ja asioista sopimista yhdessä.
Yhteisvastuullisuus on merkittävää, ketään ei jätetä yksin. Voimme saada hyviä vinkkejä toisilta klubeilta. Yhteydenpito on tärkeää. Perustehtäväämme ja tavoitteitamme kaudella 2020-2021 tukee kaikkien klubien ja piirin rekisteröityminen, sillä rekisteröityneen yhdistyksen toiminta on pitkäaikaista ja pysyvää. Siihen perustuu koko järjestön toiminta, jossa piiri 140 haluaa olla mukana.

Sirkka Viitala
piirin 140 puheenjohtaja