Tärkeimpiä tavoitteita uuden klubin perustaminen

Piirin 140 puheenjohtaja nosti piirikokouksessa haasteen, joka lienee tuttu muidenkin piirien puheenjohtajille: mistä uusia jäseniä ja lisää rahaa.
Piirin 140 puheenjohtaja Tuula Kareinen nosti piirikokouksessa haasteen, joka lienee tuttu muidenkin piirien puheenjohtajille: mistä uusia jäseniä ja lisää rahaa?

Piirin 140 kevätkokous oli Oulussa lauantaina 21. maaliskuuta 2015 Holiday Inn -hotellin historiallisissa kokoustiloissa. Kokouksen puheenjohtajana toimi piirin puheenjohtaja Tuula Kareinen Oulusta ja sihteerinä piirin sihteeri Taru Niemi Kajaanista. Oululaisista, kajaanilaisista ja raahelaisista osallistujista kertyi neljäntoista hengen osallistujajoukko.

Piiri 140 toimii kolmen klubin voimin Kansalliselta Neuvostolta saamansa ”poikkeusluvan” turvin. Piirin tärkeimpiä tavoitteita toimintasuunnitelmassa kaudelle 2015 – 2016 onkin uuden klubin perustaminen piirin alueelle. Poikkeuslupa vaikutti myös siihen, että piirihallitukseen valittiin jatkoon samat henkilöt kuin kuluvalla kaudella.

Piirin kokouskäytäntöjä päätettiin keventää Kansallisen Neuvoston antamien suuntaviittojen mukaan. Kevätpiirikokous päätettiin pitää nykyisen käytännön mukaan vuorotellen eri klubien järjestämänä. Syksyn piirihallituksen kokous pidetään puhelinkokouksena ja Rally-vuosina sen yhteydessä samalla kuin piirikokouskin. Rallyn yhteydessä kokoustaminen edellyttää kuitenkin riittävää määrää virallisia edustajia, jotta päätösvaltaisuus toteutuu.

Kokouksen päätteeksi pidettiin perinteiset arpajaiset, joissa lähes jokainen arpa voittaa. Ja perinteiseen tapaan Oulun klubin presidentti Riitta Jouppila voitti koko lähisuvulleen - Riitta panostaa arpojen ostoon. Hieno tuotto meni Oulun piirin hyväksi.
Kokouksen päätteeksi pidettiin perinteiset arpajaiset, joissa lähes jokainen arpa voitti. Iloisina onnettarina Raija Makkonen (vas.) ja Ulla Pyyny. Esimerkillinen arpojen ostaja on Oulun klubin presidentti Riitta Jouppila, jonka lapsenlapset voittivat jälleen useita palkintoja. Hyvä mieli jäi kaikille osallistujille ja hieno tuotto meni Oulun piirille.

Rallyn järjestelyvuoro piirillä 140 on syksyllä 2017. Alustavasti suunniteltiin, että Rally järjestetään Oulussa, mutta järjestelyihin osallistuvat kaikki piirin klubit.

Jokaiselle osallistujalle annettiin kotiläksyksi ideoida, minne syntyisi uusi klubi, miten klubit saisivat lisää jäseniä ja toiminnan tarkoitukseen eli hyväntekeväisyyteen lisää rahaa. Keskusteluissa tuli esille klubien yhteistyö Oulussa järjestettävissä isoissa tapahtumissa, mm. Seniorimessuilla, Pop-up –ravintolapäivänä, erilaisissa myyjäisissä.

Piirikokousväkeä Oulussa. Edessä istuvat sihteeri Taru Niemi ja piirin puheenjohtaja Tuula Kareinen.
Piirikokousväkeä Oulussa. Edessä istuvat sihteeri Taru Niemi ja piirin puheenjohtaja Tuula Kareinen. Takarvissä vas. Riitta Jouppila, Minna Valkama, Marika Marttila, Raija Makkonen, Ritva Mannermaa  ja Kirsti Hintikka. Keskimmäisessä rivissä vas. Ulla Pyyny, Helena Pieskä, Helena Rönty, Kaarina Kumpulainen ja Maija-Leena Virta-Kangas.