Tuulan Rally-tunnelmia Salosta 3. ja 4.10.2015

Tuula Kareinen, piirin 140 puheenjohtaja
Tuula Kareinen ja Riitta Jouppila Oulusta,  Maija-Leena Virta-Kangas Raahen edustajana sekä Taru Niemi ja Raija Makkonen Kajaanista edustivat urheasti koko Pohjoista Suomea Salon Rallyssa.

Matka kauas maamme lounaiseen kulmaan piti aloittaa jo edellisenä iltana Oulusta. Yöjunan yläkerran hyteissä oli mukava matkata Helsinkiin. Sieltä jatkoimme Onni-Bussin luksusautolla nopeasti mutta halvalla (kaksi lippua yhteensä 7 euroa) Maija-Leenan kanssa Saloon, jossa Marja Kyrölä oli meitä vastassa.

Hotelli-ravintola Rikalassa oli tulokahvit jo odottamassa ja iloinen puheensorina kantautui aulasta. Avajaisten parasta antia oli iloisen lapsi- ja nuorisokuoro Letician esitys, johon me kaikki saimme myös osallistua.

Maittavan lounaan jälkeen oli oivallinen tilaisuus hieman reippailla kauniissa Salon keskustassa, jossa oli todella vilkkaat markkinat aivan hotellin läheisyydessä.

Iltapäivän ohjelmassa oli mm. salolaisten naisten menestystarinoita. Ensimmäisenä meille esittäytyi Turun yliopiston mediatutkija Katariina Kyrölä, jonka väitöstutkimus on kansainvälisesti ensimmäinen lajissaan. Hän esittää, että lihavuus pitäisi hyväksyä osaksi mahdollisten ja arvokkaiden ruumiinkuvien kirjoa. Kun media puolestaan liittää lihavuuteen uhan, pelon ja häpeän.

Lotta-Pia Kallion videoiden kuva- ja äänimaailmaa on aivan mahdoton edes yrittää sanoin selittää. Mykistävää, harmonista kauneutta aivan uudella tavalla.

Saila Halonen aloitti uuden uran aikuisena. Takaisin koulun penkille, toiset oppilaat olivat puolta nuorempia, mutta ei se haitannut. Tämä tarmokas nainen opiskeli hopeasepän ammatin, perusti oman yrityksen ja nyt hänen JarKus Design hopeakorujaan ja lahjaesineitään voi verkonkin kautta tilata. Aika monta korua löysi uuden omistajan kokousvieraiden joukosta.

Iltajuhla vietettiin Engelin piirtämässä Wiurilan kartanon hevostallissa. Armfelt ja Aminoff –sukujen historiasta kertoi meille kartanon nykyinen emäntä Anne Marie Aminoff. Kartanon vävyjen kuvat kyllä olivat seinillä näytillä, mutta vain yksi emäntä oli ikuistettu. Nuorten mainio Moisio Steel Band esiintyminen juhlassa osoitti, että tynnyrin puolikas on erinomainen soitin, kun osaa soittaa.

Sunnuntain ohjelman avasi Perniön apulaiskappalainen Suvi Laaksonen. Ritva-Liisa Hovi kertoi hyvin selkeästi kansainvälisen Boardin tehtävistä ja toiminnasta sekä esitteli kuvia IIW:n pikkuruisesta toimistosta, jossa on kaksi palkattua työntekijää.

Piirikokoukset kukin piiri hoiteli omalla tavallaan. Tarun tekemää esityslistaa helposti seurattiin. Rutiiniasioiden lisäksi keskusteltiin unohduksiin jääneestä asiasta: IW:n sääntöjä pitää tarkentaa ja korjata vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Raija Makkonen lupasi omalta osaltaan tarttua tehtävään. Toivottavasti Raahessa ja Oulussa asiaan perehdytään myös, jotta KN:n tammikuun kokouksessa on mahdollista esittää tarpeellisia muutoksia ja lisäyksiä. Taru tekee piirikokouksen pöytäkirjan sitten kun tulee kotiin Kajaaniin.

Seuraava piirikokous on Kajaanissa lauantaina 19.03.2016 hiihtolomien jälkeen ennen pääsiäistä.

Seuraava Rally järjestetään lokakuussa 2017 Oulussa. Nyt jo esitettiin toivomuksia, että aikaa löytyisi IW:n omien asioiden käsittelemiseen, työryhmiä tai paneelikeskusteluja tai pienryhmätoimintaa omista yhteisistä asioista kuten rahasta, jäsenhankinnasta jne. Tässäpä meille puuhaa talvi-iltojen varalle.

Kotimatkalle lähdettiin junalla Turun tai Helsingin kautta tai lentäen tai omalla autolla kukin parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tuula