Inner Wheel Raahe 40 vuotta – Hyvän tekeminen tekee hyvää!

Inner Wheel Raahen ainoa perustajajäsen, joka on toiminnassa mukana, on Pirkko Merikalla. – Kuulin Inner Wheel -klubin toiminnasta ystävältäni, joka asui Järvenpäässä. Heidän klubinsa oli ensimmäinen Suomeen perustettu IW-yhdistys. Sen olivat perustaneet 1958 paikallisen Rotary-yhdistyksen jäsenten puolisot englantilaisen mallin mukaan. Ystäväni kertoi innostuneensa kovasti mukavasta toiminnasta naisten kesken, Pirkko Merikalla kertoo. – Esittelin asiaa Pehr …

Inner Wheel Raahe 40 vuotta – Hyvän tekeminen tekee hyvää! Lue lisää »

Piirikokouksessa käynnistyi Rallyn 2017 valmistelu

Hei ainutlaatuiset IW-ystävät! Lauantaina 19. maaliskuuta oli piirin 140 kokous Kajaanissa. 14 jäsentä oli paikalla. Aluksi tutustuimme torikauppias Vanni Karjalaisen elämään. ”Vuoden opas 2015” Aila Latipään luoma hahmo kertoili meille hersyvästi paltamolaisen maatalon emännän iloista ja murheista kaupunkireissuineen liki sata vuotta sitten ja aidosti paltamolaisittain. Varsinaisessa kokouksessa käsiteltiin asioita esityslistan mukaan. Tarun tekemä pöytäkirja on tarkastajilla hyväksyttävänä …

Piirikokouksessa käynnistyi Rallyn 2017 valmistelu Lue lisää »

Tuulan Rally-tunnelmia Salosta 3. ja 4.10.2015

Matka kauas maamme lounaiseen kulmaan piti aloittaa jo edellisenä iltana Oulusta. Yöjunan yläkerran hyteissä oli mukava matkata Helsinkiin. Sieltä jatkoimme Onni-Bussin luksusautolla nopeasti mutta halvalla (kaksi lippua yhteensä 7 euroa) Maija-Leenan kanssa Saloon, jossa Marja Kyrölä oli meitä vastassa. Hotelli-ravintola Rikalassa oli tulokahvit jo odottamassa ja iloinen puheensorina kantautui aulasta. Avajaisten parasta antia oli iloisen …

Tuulan Rally-tunnelmia Salosta 3. ja 4.10.2015 Lue lisää »

”Tartu rohkeasti tilaisuuteen” Kaarina K kehottaa

Kaarina Kumpulainen tulee vuonna 2015 toimineeksi Inner Wheel Raahe ry:n jäsenenä kolmekymmentä vuotta. Edelleen hän toimii aktiivisesti niin Raahen klubin jäsenenä kuin piirin 140 varapuheenjohtajana. Kaarinan kirjoitus on julkaistu ensimmäisessä Suomen Inner Wheelin eri piirien yhteistyönä toteutetussa Bulletinissa vuonna 2002. Kaarinan kirkkaat ajatukset ja terävästi tiivistetty sanoma elää ja puhuttelee edelleen. Kaarina Kumpulainen kehottaa: ”Tartu …

”Tartu rohkeasti tilaisuuteen” Kaarina K kehottaa Lue lisää »

Tärkeimpiä tavoitteita uuden klubin perustaminen

Piirin 140 kevätkokous oli Oulussa lauantaina 21. maaliskuuta 2015 Holiday Inn -hotellin historiallisissa kokoustiloissa. Kokouksen puheenjohtajana toimi piirin puheenjohtaja Tuula Kareinen Oulusta ja sihteerinä piirin sihteeri Taru Niemi Kajaanista. Oululaisista, kajaanilaisista ja raahelaisista osallistujista kertyi neljäntoista hengen osallistujajoukko. Piiri 140 toimii kolmen klubin voimin Kansalliselta Neuvostolta saamansa ”poikkeusluvan” turvin. Piirin tärkeimpiä tavoitteita toimintasuunnitelmassa kaudelle 2015 …

Tärkeimpiä tavoitteita uuden klubin perustaminen Lue lisää »

Vilkkaasti keskusteleva piirikokous Raahessa

Teemana Valaise polkua Pohjois-Suomen Inner Wheel klubien edustajat Oulusta, Kajaanista ja Raahesta kokoontuivat syyspiirikokoukseen Raahessa 4. lokakuuta. Vilkkaasta keskustelevan piirikokouksen pohdittavana oli myös kauden 2014 – 2015 kansainvälinen teema Valaise polkua ja siihen liittyvä toiminta. Piirikokousta johti puheenjohtaja Tuula Kareinen Oulusta. Runsaat kaksikymmentä naista sai katsauksen edelliseen toimintakauteen omalla alueella. Suuri ponnistus on ollut nettikoulutus …

Vilkkaasti keskusteleva piirikokous Raahessa Lue lisää »

Lämpimät terveiset Raahen Inner Wheel -klubille The Inner Wheel Founder Clubilta Manchesteristä!

Minulla ja puolisollani Timolla oli ilo olla vieraana ja tutustua The Inner Wheel Founder Club of Manchester -klubiin eli Inner Wheelin perustajaklubiin sekä presidentti Audrey Daviesiin että pastpresidentti Joan Johnstoneen Manchesterissä tänä syksynä. He valaisivat ”polun” meille vieraassa kaupungissa kauden 2014–2015 teeman Light my Path -mukaisesti. Tutustuimme seikkaperäisesti heidän arvokkaaseen kokoontumispaikkaansa Freemasons Halliin sekä sen …

Lämpimät terveiset Raahen Inner Wheel -klubille The Inner Wheel Founder Clubilta Manchesteristä! Lue lisää »

Piiri 140 – 22 vuotta naisten hyväksi

Piiri  140 ­-  jo 22 vuotta naisten hyväksi 29.10.2013 Piiri 140 on perustettu 1991. Kuuden klubin piiriä johti ensimmäisen kauden Kaarina Kumpulainen Raahen klubista, perustettu 1977. Oulun klubi perustettiin 1982, Kajaani 1987 ja Kuhmo 1990. Alussa mukana olleet Taivalkosken ja Kemin klubit ovat sittemmin lopettaneet toiminnan. Piirin jäsenmäärä on pysynyt suunnilleen ennallaan noin 80 jäsenessä. Iloksemme aktiivisia …

Piiri 140 – 22 vuotta naisten hyväksi Lue lisää »

D-140 Nettinörtit innolla Oulussa

La 26.10. Oulussa hotelli Holiday In in kokoustilassa kokoontui parikymmentä IW-piiri 140:n innokasta tulevaa IW-nörttiä (wiki) opiskelemaan mitä on 2010-luvun digitaalinen tiedottaminen verkossa. Ryhmä tutustui nykypäivän Word Press -verkkoviestintään (wiki), sen trendeihin ja tehokkuuteen. Samalla pohdittiin sekä IW-tiedottamisen tulevia linjauksia, asiakaskohderyhmiä että myös arkisia käytäntöjä. Uusi klubilaisten käytössä oleva web-tiedottaminenhan mahdollistaa jokaisesta klubista usean IW-ladyn …

D-140 Nettinörtit innolla Oulussa Lue lisää »

KN:n kokous Tampereella la 17.8.2013

INNER WHEEL SUOMI- FINLAND KANSALLISEN NEUVOSTON KOKOUS AIKA       17.8.2013    ALKAEN KLO 12.00 PAIKKA  Finlaysonin Palatsi Kuninkaankatu 1  Tampere                                               1. Käsiteltävät asiat 2. Kokouksen avaus 3. Kokouksen järjestäytyminen 4. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 5. Esityslistan hyväksyminen 6. Edellisen kokouksen pöytäkirja 7. Piirien puheenjohtajien esittely ja puheenvuorot                          139  Eila Kurkko              Joensuu 140  Kirsti Hintikka          Raahe 141  Hilkka …

KN:n kokous Tampereella la 17.8.2013 Lue lisää »